Julkisen sektorin toimijoihin kohdistuu jatkuvasti tiukkoja ja uusiakin vaatimuksia.
Väestön tarpeet muuttuvat yksilöllisemmiksi, ja suuri osa väestöstä ikääntyy.
Näiden vaatimusten kanssa on pystyttävä elämään, vaikka rahahanat ovatkin tiukassa.

Mikä ratkaisuksi?

Mielestäni julkisen sektorin toimijoiden on alettava investoida teknologioihin ja innovaatioihin. Näin standardoiduista ratkaisuista päästään siirtymään älykkäiden, vuorovaikutteisten ja yksilöllisempien ratkaisujen aikaan.

Palveluiden digitaalinen murros on kuitenkin vasta alussa julkisella puolella. Tuottavuutta voidaan parantaa erittäin paljon jo lähitulevaisuudessa, jos ja kun digitalisaation mahdollisuudet hyödynnetään fiksusti. Esimerkiksi energianhallinnan ja kulunvalvonnan yhdistämisessä ja automatisoinnissa on valtava säästöpotentiaali.

Me ISS Palveluissa mietimme näitä asioita, ja otamme uusia askelia palvelujen saralla. Haluamme olla julkiselle sektorille kumppani, joka auttaa heitä kehittämään uusia toimintatapoja.

Pelkällä nykyisten toimintojen ulkoistamisella ei mielestäni päästä pitkälle, vaan ensin täytyy miettiä uudenlaiset toimintatavat ja sitten vasta ulkoistaa. Ei siis vain samaa vanhaa, vaan uudistamista ja kehittämistä yhdessä. Toiseksi kannattaa muistaa, että pienillä kokeiluillakin pääsee liikkeelle.

Kiinteistö- ja toimitilapalveluiden tuottajana ja asiantuntijana osallistumme jo monenlaisiin kehityshankkeisiin Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

Hyvä esimerkki on Palvelu korvaa tilan -tutkimusprojekti. Sen tavoitteena on kehittää monessa eri paikassa työskentelyä tukeva palveluinnovaatio, jonka ansiosta työntekijät voivat työskennellä älykkäämmin. Tälle on tarvetta, sillä työnteko on muuttunut ja muuttuu yhä riippumattomammaksi ajasta, paikasta ja päätelaitteesta. Meidän lisäksemme hankkeessa ovat mukana Senaatti-kiinteistöt, TeliaSonera, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tekes.

Tästä lisää myöhemmin!

[gdlr_personnel columns=”2″ type=”static” style=”box-style”]

[gdlr_tab title=”Leena Hellfors” position=”Johtaja, Julkinen sektori, liikenne ja logistiikka -yksikkö,
ISS Palvelut” author_image=”https://blogi.iss.fi/wp-content/uploads/2015/04/ISS0415_B_BP_LeenaHellfors_73x73.jpg” ] [/gdlr_tab]

[/gdlr_personnel]

Takaisin ISSn tiedotteisiin ja artikkeleihin