Ympäristöä ja työntekijöitä kunnioittaen – Vastuullisuus ohjaa Technopoliksen ja ISS:n yhteistyötä
Valtakunnallisen sopimuksen ansiosta uudet innovaatiot ja toimintamallit on saatu tehokkaasti käyttöön Technopoliksen eri pisteissä myös poikkeuksellisen vuoden aikana. Hyvästä yhteistyöstä kertoo muun muassa se, että siivouksen asiakastyytyväisyys oli Technopolis-konsernin tasolla vuonna 2020 korkeampi kuin viiteen vuoteen. Siivouksen merkitys ja vastuullisuus ovat nousseet koronapandemian aikana usein…
Moitteettoman siistejä tuotantotiloja jo 40 vuoden ajan
ISS huolehtii PerkinElmerin yleisten ja puhdastilojen siivouksesta sekä siivouskäytäntöjen kehittämisestä. Jo 40 vuotta jatkunut yhteistyö on osoitus onnistumisesta, ja siksi myös poikkeusaikana muutoksia on pystytty tekemään nopeasti yhteistuumin. PerkinElmer-konserni on yksi maailman johtavista terveysteknologian yrityksistä, jonka myynnistä lähes sata prosenttia menee ulkomaille yli 150 maahan….
Työparina robotti
ISS-siivoustiimin uusin jäsen tekee siivouksesta entistä fiksumpaa. Yhteistyö on saumatonta: kun robotti-imuri hoitaa työnsä itsenäisesti, siivoojat voivat keskittyä vaativampiin tehtäviin. Toimistosiivooja Suraj Dahalin työpäivän kiireisimmät tunnit sijoittuvat aikaiseen aamuun. Ensimmäisten kahden tunnin aikana siivoojan pitää ehtiä muun muassa imuroida lattia, siivota keittiöt ja työpöydät sekä…
Jätehuollon ykkösketju
Kiinteistön jätehuolto on joukkuepeliä. Jätehuoltoketjun ISS:llä, asiakkaalla ja jätehuollon kumppanilla työskentelevien toimijoiden hyvä yhteistyö pienentää hiilijalanjälkeä ja kasvattaa jätteiden materiaalikierrätystä. Jätehuolto ei ole vain jäteastioiden tyhjentämistä, vaan kokonaisvaltaista ympäristöpalvelua, toteaa ISS:n ekopalvelujen tuotepäällikkö Hanna Bradley. – Haluamme ISS:llä pidentää jätehuoltoketjua siten, että se alkaa ihan…
Hygieenistä ja puhdasta valon voimalla, ilman kemikaaleja
Valokatalyysipinnoite on siivouksen uusi suomalainen ratkaisu, joka nitistää taudinaiheuttajat pinnoilta ilman vahvoja puhdistusaineita. Se mahdollistaa kemikaalien käytön vähentämisen, puhtaudesta tinkimättä. ISS:n ja Nanoksin yhteistyö vahvistaa ISS:n kemikaalivapaata siivouskonseptia. Tilojen turvallisuus ja puhtaus ovat kasvattaneet nopeasti merkitystään koronapandemian takia. ISS:n siivouspalveluissa etsitään jatkuvasti uusia ja vastuullisia…
i-mop säästää vettä sinne, missä siitä on pulaa
Ketterä yhdistelmäkone i-mop ratkoo siivoustyön pulmien lisäksi yhteiskunnallisia haasteita. i-mopin käytön ansiosta säästyneet vesilitrat sijoitetaan vuosittain sinne, missä vedestä on pulaa. Siivouksen uudet koneelliset menetelmät paitsi säästävät aikaa ja kiinteistöjen pintoja myös tukevat työntekijöiden hyvinvointia ratkomalla ergonomisia haasteita. – Haluamme lisätä koneellisten menetelmien käyttöä ja…
Mikonkatu 7 – viiden tähden sijainti ja seitsemän tähden palvelua
ISS nostaa Ilmarisen uudistaman ja luotsaaman arvokiinteistön palvelut uudelle tasolle. Toiminnan keskiössä on ravintola, josta tulee kohtauspaikka sekä kiinteistön käyttäjille että Helsingin ydinkeskustassa liikkuville. Pormestari Jan Vapaavuori toivoi hiljattain Talouselämä-lehden haastattelussa lisää panostuksia Helsingin keskustan säilyttämiseen elinvoimaisena. Yksi tällainen panostus on parhaillaan käynnissä aivan kaupungin…
Yhden luukun taktiikka takaa valtakunnallisen palvelun, säästöjä ja tasalaadun
A-Katsastus siirtyi vajaat kymmenen vuotta sitten sadasta erillisestä siivoussopimuksesta yhteen valtakunnalliseen palveluntarjoajaan. ISS siivoaa ja huolehtii jätehuollosta A-Katsastuksen yli sadalla katsastusasemalla ympäri maan. A-Katsastus toimii Ivalosta Hankoniemeen ja Kokkolasta Kiteelle. Ajoneuvokatsastuksia, rekisteröintejä ja kuljettajantutkintoja tarjoavalla yrityksellä on maan kattavin asemaverkosto. Maantieteellisesti laajan toiminnan lisäksi yritys…
Vastuullisesti siistiä
Vastuullisuutta edistetään siivousalalla yhä kokonaisvaltaisemmin, niin ympäristövastuun kuin sosiaalisen vastuunkin näkökulmasta. ISS:n jokapäiväisessä arjessa vastuullisuus on työntekijöiden ja ympäristön hyvinvoinnista huolehtimista. Siivousala on Suomessa iso työllistäjä ja vaikuttaa lähes jokaisen arjessa. Kouluissa, työpaikoilla, vanhainkodeissa, sairaaloissa, kaupoissa tai julkisissa liikennevälineissä asioiva on jollakin tavalla tekemisissä…
Pitkä historia ja vankkaa erityisosaamista – Orionin ja ISS:n yhteistyö keskittyy puhtauteen
Orionin ja ISS Palveluiden yhteistyössä tärkeää on erityisesti siivoustyön korkeatasoinen jälki ja saumaton kommunikaatio. Koronavirusepidemia on tuonut lisätyötä kumppanuuden molemmille osapuolille, mutta haastavista ajoista on selvitty hyvällä yhteispelillä. Orion on suurimmalle osalle suomalaisista tuttu, arjessa näkyvä toimija – yhtiö valmistaa, kehittää ja markkinoi lääkkeitä niin…