Mikonkatu 7:ssä avautuu keväällä 2022 upouusi ravintola MAD, jonka juuret juontavat ISS-konsernin kotimaahan Tanskaan. Uuden ravintolan suunnittelussa onkin yhdistetty ISS:n globaalia tietotaitoa.

Aamiaista, laadukasta lounasta, after work, illallista, brunssia sekä kokous- ja tapahtumatilaa. Helsingin ydinkeskustaan aukeaa ainutlaatuinen ravintola, jonka keskiössä on mad, siis tanskaksi ruoka.

Ilmarisen omistaman arvokiinteistön peruskorjaus ja laajennus tuovat Mikonkatu 7:ään näyttäviä toimisto- ja liiketiloja. ISS hoitaa koko talon palvelut: vastaanoton, kiinteistöhuollon, siivouksen, ravintolapalvelut sekä tapahtuma- ja kokouspalvelut.

– Tällaisella palvelupaketilla ei ole Helsingin keskustassa toimistotiloja aiemmin ollut. Sijainti on loistava, ISS:n avainasiakkuuksien ravintolatoiminnan kehitysjohtaja Ilona Helsky kertoo.

Helsky on ollut mukana uuden MAD-ravintolan suunnittelussa ja konseptoinnissa lähes alkumetreiltä asti. Konseptilla ISS ja llmarinen luovat ravintolakentälle jotain uutta.

Konsepti pohjaa tanskalaiseen keittiöön

Projekti käynnistyi ravintolan erottautumistekijöiden tunnistamisella. Pääkonttoritasoisen toimistotilan ravintolan haluttiin erottuvan massasta ja kutsuvan asiakkaikseen paitsi kiinteistön käyttäjiä myös lähiympäristössä liikkuvia.

– Tutkimme markkinaa tarkkaan ja lähdimme hakemaan ravintolan tarinaa ISS:n juurilta. ISS on 120-vuotias, tanskalaislähtöinen yritys. Tanskalainen ja pohjoismaalainen arvomaailma ja tapa toimia löytyvät meiltä täältä Suomestakin.

MAD-ravintola rakentuu tanskalaisen keittiön ympärille, unohtamatta hitusta suomalaisuutta.

– Helsingissä on paljon pohjoismaisesta keittiöstä ammentavia ravintoloita, mutta ei tanskalaista keittiötä. Tanskan raaka-ainetarjonta on lähellä suomalaista, ja ruokaan suhtaudutaan suurella intohimolla.

Tanskasta ammennetut parhaat opit näkyvät ravintolatilassa ja ravintolan toiminnallisuudessa. Helsky antaa konkreettisen esimerkin: tanskalaisessa ravintolassa kokki tarjoilee lounasannoksen henkilökohtaisesti, ja niin on tässäkin tapauksessa.

Ravintolan tunnelma ja toiminnallisuudet on mietitty siten, että ainutlaatuinen ruokakonsepti yhdistyy upeaan miljööseen. Avoimen atriumin korkeilla portailla voi istua ja lounastaa, ja isot lediseinät tukevat erilaisten tapahtumien järjestämistä. Tilaaminen, maksaminen ja ruoan ottaminen on suunniteltu mahdollisimman jouhevaksi.

Ruokalistasuunnitteluun inspiraatiota tanskalaisilta kollegoilta

Konsepti on nyt loppusilausta vaille valmis, ja tilatkin ovat työn alla. Tiedossa on Helskyn mukaan aikaa vievä mutta innostava osuus – ruokasuunnittelu. MAD-ravintolan ruoasta tulee oivaltavaa, rehellistä, herkullista, näyttävää ja täyttävää.

Lämpimän lounastarjonnan lisäksi tarjolle tulee à la carte -lista, kahvilatuotteita, lauantaibrunssi ja innostavia take away -ratkaisuja, kotiin myytäviä ruokakasseja. Ruokalistalle tuodaan paljon kasvispainotteista ruokaa ja lähituottajien raaka-aineita.

Mukana ruokalistasuunnittelussa on ISS:n Tanskassa sijaitsevan globaalin pääkonttorin keittiötiimi, joka on luonut suomalaisille kollegoilleen esimerkkiruokalistoja.

– Haluamme ymmärtää, mitä raaka-aineita ja elementtejä tanskalaiseen keittiöön ehdottomasti kuuluu. On kansainvälisen yrityksen ilo ja etu, että voimme jakaa tanskalaisten kollegoiden kanssa parhaita käytänteitä, Helsky sanoo.

Tukea laitehankintoihin ja keittiösuunnitteluun

ISS:llä ravintolakokonaisuuden avausprojektia vetää projektipäällikkö. Ruokatuotteen suunnittelun lomassa käydään läpi kokous- ja tapahtumatekniikkaa ja keittiölaitteita.

– Asiantuntijamme pystyvät suunnittelemaan keittiön juuri tälle konseptille sopivaksi työpisteitä ja laitehankintoja myöten, Helsky kertoo.

Valmiille ravintolalle tarvitaan ennen pitkää vielä työntekijät. Yhteen hiileen puhaltavaa työntekijöiden joukkoa luotsaamaan haetaan intohimoisesti ruokaan ja ravintolatoimintaan suhtautuvaa operatiivista päällikköä.

Mikonkatu 7:n tapauksessa ravintolan suunnittelu ja konseptointi on toteutettu ajan kanssa, sillä kyseessä on ISS:n ensimmäinen keskustaravintola, jolla on oma identiteettinsä. Kiinteistö on valmis käyttöön alkuvuonna ja ravintola avataan kevään 2022 aikana.

– Kyllä tämä on kokonaisen vuoden projekti. Taustalla on huolellinen suunnittelu, jossa on mietitty asiakasryhmät, brändi, konsepti ja ruoka. Työ palkitaan, kun saamme huipputuotteen asiakkaiden lautasille upeassa miljöössä.

Tutustu uuteen ravintola MADiin >>

Mikonkatu 7 – viiden tähden sijainti ja seitsemän tähden palvelua >>